Terveisiä sairastulvalta! En edes jaksa miettiä milloin oon edellisen kerran raahautunu kirjottamaa teille. Kaikki menot kasaantunu joulukuulle ja nyt flunssa päällä. Hyvä, että jaksaa edes sängystä nousta, syöminen ei luonnistu ja kuumettaki löytyy. Noh... taidan olla miellyttävä ihminen tällä hetkellä, koska en pysty puhumaan.
Myöhään yöllä kun ei uni tuu alkaa päässä pyörimään monenmoiset ajatukset. Päätinkin nyt vähän purkaa niitä. Älkää tuomitko, tämä on vain kannanotto.
Rakkaat ihmiset, nyt alkaa riittää. Nykyään melkein jokaisesta blogista löytyy samanlainen postaus (koulu)kiusaamisesta. Voiko sitä enää eritellä kiusaamiseksi tai vakavaksi asiaks, jos teitä jokaikistä on koulukiusattu? Tai mikä on koulukiusaamista? Miten se määritellään? Syntyykö koko asia vain jokaisen korvien välissä? Haluankin nyt kumota erityisesti perusteet sille miten joku on muka joutunut ala-asteella kiusatuksi.
Useimpien tekstit alkaa ala-aste ajoista. Siis täh? Ei oteta mukaan leikkeihin. Vai onko sittenkin vain muutaman kerran jätetty huomioimatta? Otetaan nyt tässä vaiheessa esiin se, että ihminen muistaa helpommin negatiiviset asiat kuin positiiviset, joten ehkä muistetaan vain ne kerrat jolloin ei mukaan päässyt. Monissa teksteissä kuitenkin kerrotaan muutamista kavereista, jotka pysy vierellä tukemassa kokoajan. Suurempi kysymysmerkki... Siis ei päässyt mukaan "suosittujen" tyttöjen leikkeihin, vaan jouduit leikkimään tylsien kahden kaverisi kanssa? En ole ihan päässyt tästä asiasta perille.
Tai se ettei kutsuta jokaisen luokkatoverin kaverisynttäreille. Oikeesti hei? Ei se ole kiusaamista, jos et satu olemaan kaikkien luokkatovereidesi paras ystävä. Ei ne äidit jaksa kahdellekymmenelle lapselle kakkua vääntää. Toivottavasti en nää kenenkään enään kertovan tätä kiusaamiseksi, jos ei nyt ihan jokaisen Minttumaikin syntymäpäiville ole päässyt.
Tässä iässä lapsi ei ole niinkään tiedostava olento, että tajuaisi tekojensa vaikutuksen kauemmas kuin kymmenen minuutin päähän. Ei siis voi olettaa, että ala-asteelainen tarkoittaa pahaa kysyessään toiselta onko vaipat ollu liian kireellä kun omistaa ruskeet silmät. Lapsilla nyt vain sattuu olemaan vähän suuri suu ja heikko yhteys siitä aivoihin.
Sitten on myös vihaavat katseet. Joo niimpä, just ne. Siis onko ihmisillä useinkin tapana kääntää silmistä vihaamisvaihe päälle ja tuijottaa muita ilkeesti? Vai osuuko joku vain juuri väärällä hetkellä katsomaan päin?
En silti väitä, että kiusaaminen olisi oikein. On olemassa vakavia tapauksia, joissa kiusaaminen on johtanut tappoon tai itsemurhaan. Fyysinen väkivalta voidaan jo kiusaamiseksi laskea, mutta useimmat ala-asteelaiset eivät sitä tee. Ei nyt kuitenkaan voi sanoa, että olisi ollut koulukiusattu, jos ala-asteella on käynyt yllä mainittuja tapauksia.
Itselle on pienempänä huomauteltu vaikka minkälaisista ulkonäköön liittyvistä asioista ja jätetty leikeistä ulkopuolelle. Vielä nykyäänkin ilkeitä kommentteje kuulee niin kaupungilla kuin koulussa, mutta se on vain elämää, ei mitään sen suurempaa. Pää pystyyn ja eteenpäin.
Kiusaamisen vastaisia kamppanjoita näkee nykyään joka paikassa. Totuushan on, että ihminen on aina ollut tällainen ja tulee myös aina olemaan, niinkuin kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaan. Asiat eivät niin helposti muutu, eikä kaikkia asioita edes pysty muuttamaan. Eletään siis tässä hetkessä, kohdellaan muita niinkuin haluttaisiin itseä kohdeltavan ja muistetaan, että ihminen on erehtyväinen olento.
.
