Monday, July 8, 2013

But the memories fade



Vihdoinki kaikenlainen rippileiriin liittyvä on ohi. Jalat on aivat tapetun näköset, mutta kyllä sen kanssa pärjää. Mitään erikoisempaa ei nyt oo menneellä viikolla tapahtunu. Perjantaina oli harjotukset, sunnuntaina konfis. Konfirmaation jälkeen käytiin yhdellä rippilapsella laulamassa ja viivyttiinki siellä melkein kaksi tuntia. Se oli aika suuri virhe, koska taisin saada vauvakuumeen. Lähinnä siis koiravauva, koska pieni Corgi pentu oli aivan vastustamattoman sulonen. Tänään väsäilin kaverille uutta banneria ja sain itselleni lisää materiaalia portfolioon. Sain myös vihdoinkin tulostettua muutaman kuvan, joita en vielä portfolioon ollu kerenny laittaa. Nyt ostoslistalla ois kunnollinen kansio ja tulostimeen mustetta.






Elisakin kävi täällä yhtenä päivänä pyörähtämässä ja esitti toiveen, että Bobin kehittymistä seurattais blogissa. Riiviö on keksinyt, että jos kiipeää heinähäkkiin syömään, saa osakseen hyvin vihaisia katseita. Siihen sitten asetettiin verkko suojaksi, ettei Bob sinne kiipeä niin eiköhän se ole lommollaa ja herra hyvin tyytyväisenä siellä päällä kököttää. muuten luonteeltaan poitsuli on hyvin positiivinen tapaus. Ei vierasta ihmistä ollenkaan ja muutenkin hyvin reipas ja utelias tapaus. Ruokahaluakin löytyy aika paljon, joten taitaa Bob varmaan tietään, että viiden kuukauden ikäisenä pitäisi olla täysikasvuinen. Valitettavasti vieläkään ei ole hiirivauvojen paperit tulleet postin kautta, joten en vieläkään voi tarkasti noista kertoa. Omalla silmällä katsottuna tuo poika olisi Lk Himalaya ja tytöt olisivat Lk Stone, Lks pew ja Lk pew. Tytöt on vielä aikalailla pelokkaita ja aristaa kättä ja poika puolestaan käy kiinni vaikka muuten on hyvin pirteä ja seurallinen kaveri. 








Tuesday, July 2, 2013

I'm back

Tänään on tosiaan kotiuduttu leiriltä. En jaksa ruveta nyt leiristä mitään kirjoittamaan, koska henkinen ja fyysinen väsymys on tosi suuri. Halusin vain tulla ilmoittamaan että, uupumuksesta huolimatta olen elossa. Halusin myös tulla esittelemään uuden "perheenjäsenen".

Pawhill's Chablis 'Bob'

Sunday, June 23, 2013

Mitä mulle kuuluu?










Ihan hyvää mulle kuuluu. Nyt alkaa olemaan lepposat kesäpäivät ohi ja nyt blogi hiljenee mun osalta hetkeks.

Mun lomaan on kuulunu nukkumista, auringon ottamista, pupujen hoitelua ja rapsuttelua, vähän sitä sun tätä ja nyt tällä viikolla pakkaamista. Tämä tyttö tosiaan lähtee huomenna isostelemaan Tolkkilaan. Siellä vietän sitten aikaani tiistaihin asti ja sen jälkeen päivät menee kellarilla remontoidessa, jonka jälkeen rumba jatkuu konfirmaatioharjoituksilla ja itse konfiksella. 

ps. Leirin aikana Bob haetaan kotiin :)

Monday, June 17, 2013

Vähän piirtopöytäilyä

Elisa kirjoitti tuossa muutama postaus sitten testailleensa lahjaksi saatua piirtopöytää. Siinä vaiheessa muistin oman piirtopöytäni, joka pölyttyy tuolla hyllyssä. Kaivoin pöydän esille ja ajattelin vähän raapustella.

Valitsin helpon aiheen eli hevoset, koska niitä olen useamman vuoden paperille väkertänyt ja se voisi olla hyvä lähtökohta. Ensimmäinen piirros oli aika raakile, eikä oikein muistuta mitään. Varjostukset aika laimeat pelkkää tummaa väriä sinne tänne vähän niinkuin silmät kiinni ja sinnepäin. Yksityiskohdat tai ne vähät yksityiskohdat mitä on edes yritetty piirtää on piirretty vähän hassusti ja taas voisi käyttää verbiä laimeasti, mikä tuo silmäkin on olevinaan... Aasin korvat alkavat päälaelta ja harja on tuhannen solmussa ja sotkussa, ei ollenkaan hyvä. Kaiken lisäksi tyhmyyksissäni piirsin kuvan liian pieneksi. Työaika oli noin 3h. Ensin rakastin tätä piirrustusta, nyt vihaan sitä.
Toinen vedos. Tarkka tavoite, liinakko Suomenhevonen. Tarkempi keskittyminen pieniin yksityiskohtiin paransi työtä huomattavasti. Tätä työtä en rupea syynäämään tai alan tätäkin vihata. Hyvin ylpeä kumminkin olin itseeni, koska tämähän on vasta toinen kunnon piirros mitä olen tuolla piirtiksellä aikaan saanut. Työaika ihan rehellisesti lähenteli kymmentä tuntia.

Vielä täytyy vähän tekniikkaa treenata, tai aika paljonkin. Ehkä jatkan vielä hevoslinjalla ja kun tämä alkaa sujua, siirryn johonkin haastavampaan. Mutta tässä on jo hyvä alku:)

Saturday, June 15, 2013

Inka testaa: Jeans.fi

Eli nyt luvassa ensimmäinen tämmöinen postaus. Kyllä, minun piti tehdä tämä jo perjantaina, mutta matkaan tuli muuttujia ja jouduin jopa vaihtamaan aihetta. Toivottavasti ette silti pety.

Tällä viikolla tosiian testissä on nettikauppa: Jeans.fi


Ensivaikutelmalttan hyvin selkeät nettisivut. Vaatteita löytyy vähän jokaiselle jotakin. Itse pidin erityisesti siitä, että maksuvaihtoehdot oli laitettu selvästi esille ja jeans.fi käyttää todella montaa eri maksuvaihtoehtoa, joka on hyvä asia.


Tilasin nyt testiksi yhdet housut, jotka maksoitvat 28,90€.(Alin kollaasi, oikea yläkulma) Kun postimaksua ei jeans.fi peri niin voi tilata monta kertaa. Toimitusajaksi luvattiin 2-5 arkipäivää. Laitoin tilauksen menemään perjantai iltana ja paketti oli noudettavissa tiistaina. Toimitusaika on siis todella lyhyt, vain sen 2 päivää, koska viikonloppunahan mitkää paketit ei kulje. Housut ovat materiaaliltaan hyvin kestävän tuntuista ja pehmeää, ei mitään halpis kamaa jolla koitetaan materiaalikustannusten laskemisella tehdä voittoa. Yksi miinus tulee siitä, että housujentoisen taskun saumurointi on mennyt hieman pieleen ja siellä on reikä. 

Onneksi omistan neulaa ja lankaa ja sain sen korjatuksi itse, koska olen hyvin laiska palauttelemaan tilauksia. 

Kokonaisuudessaan todella hyvä nettikauppa! Itse aion luultavasti tilata vielä useita kertoja ja kannattaa teidänkin käydä katselemassa:)

(Kaikki kuvat omistaa Jeans.fi. Kuvien laatu heikko, koska ne täytyi ottaa kopioi liitä tekniikalla, anteeksi.)

Tuesday, June 11, 2013

Testing

Aloitan nyt blogissa joka viikko ilmestyvän postaussarjan nimeltä "Inka testaa". Pahoittelen etten keksinyt hienompaa nimeä. Postaus ilmestyy jokaisen viikon lopussa (perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina riippuen siitä mikä päivä jaksan postauksen kirjoitella) Nimen mukaisesti joka viikko testaan jotakin esim. kosmetikkaa, erilaisia ohjelmia, leivontaohjeita ja mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa. Ehdotuksia otetaan vastaan ja ne voi tuonne kommentteihin kirjoittaa, jos mieli tekee. Ensimmäinen postaus tosiaan näillä näkymin ilmestyy jo perjantaina:)

Sunday, June 2, 2013

Päättäjäiset

Eilen tosiaan oli koulun päättäjäiset ja meiltä loppu peruskoulu kokonaan. Ajatukset on hyvin sekavia eikä oikein tiedä mitä tekis tai minne menis, vähän tyhjä olo myös. Aamu alkoi kevätjuhlalla, jossa oli kahdeksasluokkalaisten näytelmä ja laulu. Seuraavaksi oli luvassa todistusten jako. Itse olen todistukseeni tyytyväinen. Keskiarvo oli koko todistuksesta 8,75 ja lukuaineista 8,4. Kun kaikki luokat olivat saaneet todistuksensa, alettiin jakaa stipendejä. Odotetusti sain käteeni 50€ arvoisen tukioppilas-stipendin, mutta ylättyin sittä, että kotitalouden opettaja oli tahtonut muistaa minua kirjapalkinnolla. En sitten tiedä ajattelisinko, että olen hyvä leipomaan vai todella huono, koska sain Kinuskikissan kirjan, jossa opetataan kaikenlaisia leipomis- ja koristelutaitoja kädestä pitäen. Tämän jälkeen oli vielä jokin hyvästelytapahtuma omassa luokassa johon en edes tajunnut mennä. Hups.

Koulun jälkeen päätettiin Elisan kanssa lähteä Rossoon syömään. Ihan kiitettävästi käytettiin khden ihmisen syömisiin yli viisikymmentä euroa, mutta oli se sen arvoista.

Nyt vasta tajuaa miten pitkän tien onkaan kulkenut. Vastahan sitä mentiin ala-asteelle, päästiin sieltä pois, muutin Elimäelle ja menin kouluun josta en tuntenut yhtään ihmistä. Ja nyt ollaan jo melkein aikuusuuden kynnyksellä. Innolla ja kauhulla odottamaan tulevaisuutta!